LÄHIVALMENNUKSEN PALAUTTEITA:
”Jenni on ihan paras. Hän sopivalla tavalla haastaa ja samaan aikaan kuuntelee. Hänen palautteensa on rakentavaa ja Jenni paneutuu valmennukseen täysillä. Mikä motivoi myös itseä tekemään aina maksimit. Valmennuksessa olo on tuonut iloa ja buustannut itseä. Myönteinen asenne tekemisessä ja aina posin kautta. Mitä oon saanu takaisin valmennuksesta niin varmaan omaa minuuttani.”
”Oma jaksaminen on parantunut ja treeneistä on tullut osa arkea. Ruokavalio on ollut helppoa toteuttaa, kun on oppinut mittaamaan ainekset. Ruokavaliossa on myös paljon vaihtoehtoja. Jennin viikkokirjeet ovat ihanan positiivisia ja niissä annetaan aina jokin hyvinvointiin liittyvä asia/ tavoite jota kohti voi suunnata ajatuksia. Niissä on myös hyvää perustietoa hyvinvointiin liittyen. Konkreettista on esim. Oman mielen johtaminen on ollut yksi itselleni merkittävä teema. Valmennuksesta on ollut itselleni hyötyä myös sen suunnitelmallisuudella. Olen liikkunut aina, mutta nyt se on tavoitteellisempaa ja se tehdään kuitenkin itseä kuunnellen. Jos keho kaipaa lepoa, niin sitten levätään.” Lähivalmennus on ollut itselleni hyvä tsekkaus olenko menossa oikeaan suuntaan ja teenkö oikeat liikkeet. Jennin iloinen ja sopivasti vaativa tsemppi vie eteenpäin ja auttaa jopa ylittämään itsensä. Huomaa et jaksaakin tehdä enemmän kuin uskoikaan. Kiitos!”
”Tapaamiset on parasta. Saan intoa ja varmuutta käydä salilla myös yksin. Kannustaa kokeilemaan uutta ja menemään pikkusen epämukavuusalueelle että kehitystä tulee. Ruokavalio on monipuolinen ja aina jotain löytyy kaapista mitä listalla on. Valmentajan viikkoterveiset on mukava lukea.”
ETÄVALMENNUKSEN PALAUTTEITA:
”Ravintovalmennuksessa olen oppinut syömään säännöllisesti. Ruoka-aineita on paljon valittavana ja laskettu tarkasti että tulee syötyä joka aterialla oikeat määrät makrojen mukaan. Helppo noudattaa näin kiireisessä arjessakin. Painoakin pudonnut mukavasti!”
”Valmennus on hyvä, kun sitä noudattaa. Valmennus on tuonut arkeeni säännöllisen ruokailun sekä mealpreppauksen. Parasta tässä valmennuksessa on ihana valmentaja, joka on lempeä, mutta jämäkkä. Ei ole huonoa sanottavaa! Kaikki on niin itsestä kiinni. Suosittelen valmennusta jokkaiselle, niin ruokavalion puolesta kun salilla kävijöille.”
”Valmennus on tuonut ryhtiliikettä ruokailuun ja valintoihin. Ensimmäisen kuukauden aikana aamupuuro ja runsas vedenjuonti on tullut rutiiniksi. Etävalmennus sopii elämäntilanteeseeni ja Jenni aina tavoitettavissa.””
”Valmennus on hyvä, kun sitä noudattaa. Valmennus on tuonut arkeeni säännöllisen ruokailun sekä mealpreppauksen. Parasta tässä valmennuksessa on ihana valmentaja, joka on lempeä, mutta jämäkkä. Ei ole huonoa sanottavaa! Kaikki on niin itsestä kiinni. Suosittelen valmennusta jokkaiselle, niin ruokavalion puolesta kun salilla kävijöille.”
”Ainakin se että säännöllisesti on nälkä, ja tukee huolehdittua että syö. Muuten tää arki, on kiireistä pieni lapsi arkea ja välillä joutuu yöllä heräilee. Ehkä se että tulee helpommin lähdettyä salille, ja tietenkin se että on uusia liikkeitä. Se että aika nopeasti vastaat, esimerkiksi jos jotain liikettä en pääse tekemään/pysty tai jos haluaa ruokavaliota päivittää. Tietenkin mukava kun, kysellään että mitenkä treenit ovat kulkeneet.”
”Jaksaminen on parempaa jaksaa tehdä asioita paremmin. Kaikki on hyvin selkeää ja ihana valmentaja. Kaikki on toiminut hyvin.”
RYHMÄVALMENNUKSEN PALAUTTEITA:
”Vaikuttanut paljon arkeen, jaksaa paremmin arjessa ja olen löytänyt liikunnan ilon. Valmennus on monipuolinen. Hyvä vetäjä, saa paljon tsemppiä!”
”Olen ollut ryhmävalmennuksessa ja olen siitä saanut kipinän liikkumiseen! Aluksi ruokavalion hahmottaminen kesti, kun ei ollutkaan valmiita aterioita, mutta lopulta uskon näin olleen parempi, kun on itse rakentanut annetuista vaihtoehdoista itselleen sopivimmat ja mieleiset ateriat. Jenni on tsempannut treeneissä hienosti ja iloisella ja kannustavalla asenteella antanut hyvää esimerkkiä liikunnan ilosta sekä neuvonut mieltä askarruttaviin kysymyksiin.”
”Valmennus on ollut todella mukavaa! Joka kerta on ollut erilainen ja sopivan rankka. Myös kotitreenit ovat hyviä ja ohjeet selkeitä ja antaneet intoa omaan harjoitteluun. Ruokavalio-ohjeet tosi monipuoliset.”